Tästä luukusta aukeaa historiaa elämäni hevosista.
Ken
En voi edes kuvitella että olen joskus tykännyt tästä ponista. No kyllähän sen ymmärtää, jos näkee ihan metrin edestä ponin, jolla en ole edes ikinä mennyt.
Ensimmäiset vuodet tykkäsin tästä mutta ei kyllä enää. Erittäin hyvä oppari, mutta ei kyllä enää minun tasooni.
Imber "Rölli"
Tämä musta poni oli toinen, jonka tapasin, johon ihastuin kunnolla. Ihan kuin rakkautta ensi silmäyksellä.
Käikki pelkäsivät sitä, mutta olin kyllä erimieltä. Se opetti minut jaksamaan ja opetti ettei vain selässä matkustella.
Tiesin että tällä ponilla voin ratsastaa koko loppu elämäni. Ehei, joku päätti toisin.
Eräänä talvisena päivänä menin tallille ja kysyin missä on Rölli. Vastaus oli "mmmm Se on myyty"
Olin ihan paniikissa, enkä kyllä enää muistakkaan tunnista mitään.
Siihen loppui yhteinen matkamme.
Musta Rudolf "Ruffe"
Pieni musta shettis minun silmissäni, en muuta voisi toivoa.
Tällä pippurisella shettiksellä olen lentänyt kuraan, maneesipohjaan ynnä muuhun.
Kisa historia on pitkä. Varmaankin kaksi tai kolme vuotta. Ensin oli kaikkea muuta kiun voittoa, mutta vuosien päästä olin päättänyt että olen pomo.
Nyt olen jo hieman liian pitkä sinne selkään, vaikka minua sinne vielä tungetaan.
Zenita Dar "Kurre"
Tämä tarina alkoi siitä, kun minulta kysyttiin paino ja pituus. Takaisin sain vastauksena, että haluaisitko tullamaan yhtä ponia. Päähäni ei oikein tainnut heti mennä, että huhuu poni!
Vastasin vain että no mietin kotona asiaa.
Parin viikon päästä menin koittamaan sitä.
Ja miltä minusta tuntui? Ah mitä vielä. Ei olisi ikinä edes voinut uskoa kyseistä ponia ravi poniksi.
Nyt olen jo käynty Kurrella kaksi kertaa valkussa, sekä yksissä harkka kilpailussa:)
<3:Fanni,Ruffe&Kurre
Kentsu on iiihan paras<3 ♥
VastaaPoistaponipullero.blogspot.fi
Tykkään itse nykyään hieman haastavimmista poneista, mutta mielipide tämäkin:)
VastaaPoista