maanantai 2. joulukuuta 2013

Eilinen valkku

Kun tietokone alkaa ryttyilemään, minä luovutan. Eli oli juuri valmiina kaikki "piirrustukset" ja sitten tietokone alkaa känkkäränkkäilemään...aaaarrrgghhh!?!!!
  No eiliseen valkkuun.

Eli tehtiin Marjukka ja minä suurin piirtein samat tehtävät eri päissä.
 Puomeja oli minun puolellani kolme ja samoin myös toisessa päässä.

Ensin tehtiin aika monta volttia ympyröillä ja sitten mentiin symmetrisesti niistä kahdesta puomista kaheksikkoa. Vähän karkasi ulkoavuilta ulos, mutta parani loppua kohden. Pää pysyi aika hyvin pyöreänä jopa hippusen laukassa.
 Laukkaa treenattiin isolla pääty ympyrällä. Se onnistui ihmeen hyvin ja yhdessä kohtaa sain sen kiinni yhdestä ravi askeleesta laukan välissä.

Tynkä postaus, mutta toinen tulee.

                                             <3:Fanni, Ruffe&Kurre

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti