lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 12. 13. ja 14. luukku

Päiviä on jäänyt kolme väliin sopiikin hyvin tähän päivään tuo kolme luku, nimittäin menin tänään kolmella hepalla. Tai yhdellä ponilla ja kahdella hepalla.

Ensin oli tallikisat joissa tein itse pienen mokan ja poni kielsi, kun minulta luisti ulkoavut hukkaan.
  Ponina toimi Ruut:)

Sitten menin Oliverillä. Menin vain ihan lämppärinä, joten kauaa en selässä hillunut. Noin. 20 minuuttia.

Sen jälkeen menin Onni hepalla, tavoittenaa nostaa laukka. Ei onnistunut.
  Onnin omistaja/ratsastaja sanoi ettei haluaisi lähteä ennen kuin laukka nousee, kun itsekkään ei saanut(henkilökohtainen syy oli) joten sanoin että jos vaikka kaverini koittaisi koska hänellä hevosten parissa vuosia jo paaaaljon.
  Laukka nousi ja hyppäsi vielä hiukan esteitäkin:)


Ei mikään turha päivä:D

                                                     <3: Fanni,Ruffe&Kurre
                                           P.S. Huomenna taas Kurrea ratsastamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti